Julkaistu , julkaisija

Kevät 2020 -Huolehdi itsestäsi

Uniaika_kevaet_2020_blogi

 

Jos sinulla on vain yksi toivomus, olkoon se usko tulevaan -Percy Sutton

Elämme tilanteessa, jossa työntekemisen muodot ja määrä muuttuivat nopeasti. Työtä on tällä hetkellä osalla liikaa, toisilla liian vähän tai ei ollenkaan. Epävarmuus ja huoli mietityttää toimeentulon lisäksi myös terveyden osalta. Kuolemaan liittyvästä uutisoinnista on tullut arkipäivää eikä siltä pääse pakoon. Tämä on aivan uutta meille kaikille. Kuolemanpelko on ihmisen alkukantaisimpia pelkoja. Ja sen sanoittamisen tiedän vakavasti sairaita ja saattovaiheen potilaita hoitaneena olevan vaikeaa elämän loppuvaiheessakin. Nyt niin kuoleman- kuin toimeentulon pelot ovat koko maailman takaraivolla. Ja ilmenevät monin erilaisin tavoin poikkeusoloissa rajoitusten kanssa eläessä.

Kellon ajoista ja työtunneista piittaamaton työnteko, kenellä se on mahdollista, voi olla yksi huolien ja pelkojen ilmenemismuoto. Etätyön vuoksi se on monilla entistä helpompaa. Tekemällä asioita olemme kiinni elämässä ja koemme hallitsevamme itse tilannetta. Alkoholinkäytön kasvu on toinen paljon käytetty ratkaisumalli.

 

Kuukausitolkulla jatkuessaan nämä toimintamallit jo itsessään uhkaavat terveyttä ja levittävät huonoja asioita ympärilleen. Sen vuoksi, nyt jos koskaan, meillä jokaisella on entistä suuremmin punnuksin vastuu huolehtia omasta hyvinvoinnistamme. Ja olla herkin korvin kuulolla, miten ympärillämme olevilla ihmisillä menee. Voisiko tämä aika opettaa meidät kysymään: Miten jaksat?  Jos vielä uskaltaisimme kertoa asioiden oikean laidan, saisimme mahdollisuuden tukea toisiamme ja välttyisimme monelta väärinkäsitykseltä. Vihaiselta, välinpitämättömältä tai vajaatehoiselta vaikuttavan käyttäytymisen takana saattaa olla inhimilliset huolet ja pelot.  

 

Elämme nyt aikaa missä omat vaikutusmahdollisuutemme elämän perustana pitämiimme asioihin, terveyteen ja toimeentuloon, ovat aiempaa todella rajallisemmat. On kuitenkin paljon keinoja, joita voimme tehdä ja, joilla voimme edistää jaksamista ja hyvinvointia, myös ympärillämme.

 

Hyvinvointiasi edistää:

1)     Rajaa työntekosi järjelliseen määrään. Jos et ole palkkatyössä, pidä arkirytmi ja tee joka päivä jotakin hyödyllistä.

2)     Liiku ja rasita itseäsi: 10 minuuttia kerrallaankin riittää, hyötyliikunta kunniaan. Ulkoile ja seuraa kevään etenemistä.

3)     Pidä kiinni normaalista vuorokausirytmistä (väännä asiasta myös nuorison kanssa). Käytä uniapnean CPAP-laitetta.

4)     Huolehdi säännöllisistä lääkityksistä sekä verenpaineen ja -sokerin omaseurannoista.

5)     Tee rehellinen tsekkaus alkoholinkäyttöösi: Tukeeko käyttömäärät ja käyttötiheys omaa ja läheistesi hyvinvointia?  Ja sama kysymys tupakkatuotteisiin. Vähennä ainakin käyttöä. Ja ole kartalla myös isovanhempien alkoholinkäytöstä.

6)     Välitä muista ihmisistä: Kuuntele, tue ja ole läsnä myös kotona. Soita ihmiselle, kenen tiedät olevan yksin.  

 

Minkä asian sinä voit tehdä listalta jo tänään? Muistetaan, että pienetkin muutokset ovat uuden toimintamallin alku. Ja mikä tärkeintä, samalla huolehdimme yhteisvastuullisesti myös lapsista ja nuorista.

 

Aurinkoa, positiivisuutta ja tsemppiä itsestä huolehtimiseen!

 

 

 

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti